Liikennöinti, lautta ja silta

Emäsalon saarella ei ollut varsinaisia teitä ennen 1900-lukua. 1870-luvulla saattoi jotenkuten ajaa hevoskärryillä Orrbyn ja Bengtsbyn väliä, mutta muutoin kuljetukset hoidettiin hevosen selässä polkuja myöten, jotka usein kulkivat mäenharjanteita. Talvella saatettiin tiettyjä niittyjä käyttää rekikuljetuksiin. Vaarlahden eteläinen osa sai hevoskärryille sopivan tieyhteyden vasta 1900-luvun alussa, kun lehtori Berndt Axel Nyberg osti Utholmenin, jolle hän antoi nimeksi Havsudden (Meriniemi), ja asettui sinne asumaan. Hän rakennutti mm. kaksi kivisiltaa, yhden Bovikin pohjukkaan ja toisen Nötholmenin lahdelle, missä nousuveden aikana ei aiemmin voinut kulkea.

1900-luvun alussa alkoi säännöllinen höyrylaivaliikenne eräisiin Emäsalon laitureihin. Se palveli kanta-asukkaiden lisäksi myös yhä lisääntyvää vapaa-ajan asutusta. Viimeinen säännöllinen reittiliikenne Emäsalon Dyvikenistä (Syvälahti) Svartbäckin selän kautta Helsinkiin vesibussi Svealla päättyi 1962.

Talviaikaan voitiin päästä jäitä myöten Kuggeniin tai Vessöhön. Tie Tolkkisiin saatiin vasta 1920-luvulla. Sitä ennen kuljettiin Vessön, Hamarin tai Svartbäckin kautta. Lautta- tai lossiyhteys Kuggenin salmeen saatiin vuonna 1951. Sitä ennen turvauduttiin mm. Kuggi-Emmiin, joka souti väkeä veneellään salmen poikki. Kun hänen voimansa ehtyivät, alkoi Harry Hamström kuljettaa ihmisiä ja tavaraa salmen poikki Kaija-moottoriveneellään, joka saattoi ottaa 25 matkustajaa. Hän jatkoi sitten lossinkuljettajana eläköitymiseensä, vuoteen 1986 asti.

Kun liikennöinti siirtyi 1900-luvun alussa moottoriajoneuvoille ja tarvittiin autoteitä, alettiin Emäsalossakin suunnitella tietä ja lossin hankintaa jo 1924. Tietöitä tehtiinkin, mutta erilaisten vaiheiden ja sotien jälkeen ensimmäinen lossi pääsi liikennöimään 23. marraskuuta 1951. Toinen toistaan suurempia losseja hankittiin liikenteen lisääntyessä erityisesti kesäisin.

1990-luvulla Tielaitos sai lossikustannusten noususta tarpeekseen. Sillan rakentaminen alkoi elokuussa 1991 ja se valmistui joulukuussa 1992. Näin Emäsalo sai kiinteän tieyhteyden mantereelle, mutta sillä on silti edelleenkin valtioneuvoston asetusten mukaisesti saaristosaaren asema.

Emäsalontie oli pitkään sorapäällysteinen. Se asvaltoitiin vasta 1984.

Postinkulku

Vielä 1800-luvun lopulla postinkulku Emäsaloon oli järjestetty huonosti. Kun saaren asukkailla oli asiaa Porvooseen, käytiin Simolinin kaupassa katsomassa onko postia tullut. Emäsalon posti kerättiin sinne, ja kaupassa käynyt saarelainen toi sen sitten mukanaan. Kovin tuoreita uutisia ei siis tällä menolla saatu.

Lehtori Nybergin asetuttua asumaan Meriniemelle hänen onnistui sopia Postilaitoksen kanssa, että Porvoosta järjestetään postilinja Meriniemelle ja, että jokaiseen Emäsalon kylään tulee postilaatikko. Postin lajittelupaikka järjestettiin 1913 Gustav Forsblomin luo Orrbyssä. Lähtevä posti sai täällä leiman ORRBY.

Ensimmäinen postiljooni oli kalastaja Fredrik Grönberg Edesvikenistä. Hän kulki Vaarlahden ja Mustijoen väliä. Vuonna 1903 tehtävää alkoi hoitaa Alfred Lönnfors Vaarlahdesta. Hän käveli kahdesti viikossa Simolinille Porvooseen noutamaan postia. Kun Borgåbladet alkoi 1914 ilmestyä kolmesti viikossa, sai hän tehdä matkan tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Siitä kertyi melkoinen määrä kilometrejä patikoida.

Höyrylaivaliikenteen alettua ne ottivat Helsingistä myös postin ja lehdet kuljetettavakseen. Posti lajiteltiin sitten suurimmilla laitureilla.

Saarelaiset onnistuivat 1937 järjestämään postin kulun kuudeksi päiväksi viikossa. Pisimpään postiljoonina palveli Emil Forsblom Vaarlahdesta, 44 vuotta. Monet vuodet hän kulki edestakaisen matkan Porvooseen polkupyörällä, ja lossin tultua moottoripyörällä mikä nopeuttikin postinkulua merkittävästi. Postikonttori oli Bengtsbyssä, Grönlundin kaupassa. Tämän postikonttorin toiminta lopetettiin 1991 minkä jälkeen Englundin kauppa, sittemmin Emäsalon Lähikauppa, alkoi huolehtia pakettien luovuttamisesta ja lähtevän postin leimaamisesta. Tämäkin palvelu siirrettiin 2012 Gammelbackassa sijaitsevaan kauppaan.

Vallankumousaikoja ja sotavuosia

Venäläisten painostus lisääntyi 1900-luvun alussa mikä johti erilaisiin vapaushankkeisiin ja passiiviseen vastarintaan. Emäsalolla oli tässä oma roolinsa. Emäsalon kartanoon oli asennettu salainen painolaitos. Kartanoa asuivat Fanny von Wendt poikineen. Pojat osallistuivat passiiviseen vastarintaan. He olivat saaneet kartanosta tilat laittomalle painokoneelle. Painotyö aloitettiin mahdollisimman salaisesti talvella 1902, ja se jatkui vuoden ajan. Painotuotteet, lehdet ja lentolehtiset, kuljetettiin jaaloilla tai hevoskärryillä Porvooseen ja sieltä edelleen junalla Helsinkiin. Toimintaan halukkaat naiset kuljettivat painotuotteita laajojen hameidensa helmoissa. Kun alkoi liikkua huhuja tulevista kotitarkastuksista, toiminta keskeytettiin kiireesti ja painokoneen osat kaivettiin maahan.

Ensimmäinen maailmansota ja Suomen vapautumien Venäjän vallasta 1917 vaikutti elintarvikkeiden säännöstelyä lukuun ottamatta vain vähäisessä määrin Emäsalon elämään. Mutta vuoden 1918 sisällissota kosketti Porvoon saaristoa ja myös Emäsaloa.

Punakaarti teki iskuja ja talojen tarkastuksia saarella. Orrbyssä murhattiin Gustaf Grönroos, ja laivuri Victor Weckman vietiin Porvooseen vankeuteen missä hänet ammuttiin yhdessä muiden porvoolaisten kanssa. Trygve Boldt Meriniemeltä surmattiin, kun hän lähti Helsinkiin järjestämään laivakuljetusta suojeluskuntalaisten ryhmälle, jonka oli määrä päästä Tallinnaan. Suojeluskuntalaiset olivat saaneet piilopaikan Meriniemen Isosta Talosta. He pääsivät myöhemmin jäitse Suomenlahden poikki turvaan.

Kun punakaarti oli valloittanut Porvoon helmikuussa 1918, alueen suojeluskunta hajotettiin. Mutta suuri osa Itä-Uudenmaan valkokaartilaisista kokoontui Pellingissä tarkoituksenaan ryhtyä vastarintaan. Tästä syntyi taistelu Tullandetissa 11. helmikuuta. Siinä kaatui neljä valkokaartilaista ja 14 punakaartilaista. Asemien pitäminen Pellingissä olisi ajan mittaan käynyt mahdottomaksi. Siksi valkokaartilaiset joutuivat hakeutumaan muualle.

Etelässä meri oli vielä sulana, mutta saarten välissä oli jäätä, jota myöten siirryttiin yöllä Emäsaloon. Siellä rantauduttiin Orrbyn Nedre Faddersin rantaan. Vastassa oli kuitenkin pieni ryhmä punakaartilaisia. Syntyi tulitaistelu, mutta punakaartilaiset jättivät nopeasti asemansa.

Tämän jälkeen valkokaartilaiset hajaantuivat ja piiloutuivat eri puolille Emäsaloa sekä Onaksen ja Pirttisaaren saaristoa. Emäsalon eteläpuolella olevasta Larsskäristä tuli pian kiinteä kohtauspaikka. Pakotie etelään avautui kun saatiin tietää, että Viro oli siirtynyt venäläisiltä saksalaisten hallintaan, ja toisaalta Suomenlahti oli jäätynyt kantavaksi. Pellingin ja Emäsalon kautta paenneita suojeluskuntalaisia alettiin sittemmin kutsu Pellingin kaartilaisiksi.

Valkoinen armeija marssi Helsinkiin Mannerheimin johdolla 16. toukokuuta 1918, ja näin sisällissota päättyi.

Toisen maailmansodan aikana Helsingin pommitus aiheutti vahinkoa myös Emäsalossa. Helsinkiä suojattiin tehokkaalla sulkutulella. Siksi monet venäläiskoneet pudottivat pomminsa paluumatkalla itään, monet Emäsalon kohdalla. Vielä 1960-luvulla maastosta saattoi löytää näiden pommien aiheuttamia räjähdyskuoppia. Niinpä oli erittäin tärkeää, että kaikilla Emäsalossa asuvilla oli sotavuosina tehokkaat pimennysverhot.

Useat emäsalolaiset osallistuivat taisteluihin kansalaissodassa sekä talvi- ja jatkosodassa. Midgårdissa on taisteluissa kaatuneiden muistotaulu.